Turkin hoito

Partacollien turkki vaatii säännöllisen hoidon. Jo pentuna koira on totutettava harjaamiseen ja käsittelyyn. Pentuturkki ei juuri takkuunnu eikä oikeasti juuri vaadi harjaamista, mutta totuttaminen jopa tuntien mittaisiin harjaussessioihin on tehtävä vähitellen pentuiästä alkaen.Partiksien turkinlaadussa on usein yksilöllisiä eroja. Peitinkarvan pitäisi olla karkeaa ja pohjavillan pehmeämpää. Jos karvanlaatu on kauttaaltaan pehmeä, sitä voi joutua harjaamaan jopa viikoittain. Karkeakarvaisempi ei takkuunnu niin helposti ja kunnon harjaus joka toinen viikko tai vain kerran kuukaudessakin saattaa riittää.Koko koiraa ei tarvitse pestä usein, mutta hiekan ja kuran joutuu suihkuttamaan jaloista ja mahakarvoista usein, kura-aikoina joka ulkoilutuksen jälkeen. Metsälenkin jälkeen täytyy turkista poistaa risut, heinät, neulaset ja siemenet. Talvisin pitää sulatella jalkoihin tarttuneet lumet ja jäät.

Pentukarvan vaihtuminen

Hankalin vaihe on pentukarvan vaihtuessa aikuisen karvaan. Se alkaa yleensä koiran ollessa hieman alle vuoden ikäinen ja kestää jopa yli puolitoistavuotiaaksi. Tällöin turkkia on harjattava viikoittain ettei pohjavilla pääse takkuuntumaan ja huopaantumaan.

Oikea harjaustekniikka

Älä koskaan ryhdy harjaamaan likaista ja hiekkaista koiraa märkänä, sillä se katkoo turkin. Turkki pitää harjata auki ihoon asti. Pelkkä turkin päältä siloitellen harjaaminen ei riitä. Harjaaminen on helpointa koiran maatessa kyljellään, jolloin turkin saa jaoteltua jakauksille. Koira on jo siis pentuna totutettava makaamaan aloillaan lattialla tai tarkoitukseen sopivalla pöydällä.Mahanalus, korvien taustat, kainalot ja nivuset sekä varpaanvälit takkuuntuvat helposti. Ne ovat myös herkkiä kohtia koiralle, joten kannattaa huolehtia niiden säännöllisestä harjaamisesta jo ennen takkujen syntymistä.Turkki kostutetaan hyvin kevyesti sähköisyyden ja karvan katkeilun estämiseksi. Helpoiten se onnistuu suihkupullolla, jossa on joko pelkkää vettä tai vettä, johon on hiukan lisätty hoitoainetta. Helpoimmalla pääsee, kun pitää turkin aina melko hyvässä kunnossa eikä päästä sitä likaantumaan tai takkuuntumaan pahasti.

Oikeat välineet

Yhtä tärkeätä kuin oikea tekniikka, on oikeat välineet. Varsinkin urosten turkki voi olla niin paksua ja runsasta, ettei siihen pysty millä tahansa halpaharjalla.Hyvä harja ei revi karvaa irti. Sen tyyny on joustava. Harjakset voivat olla metallisia (ilman piikinpäissä olevia nuppeja) tai aitoa luonnonharjasta. Metalliseksi harjaksi kannattaa valita melko pitkäharjaksinen. Metallista kampaakin tarvitaan, mutta vain takkujen avaamiseen, sillä muuten poistat koiralta sen pohjavillan. Metallikampa, jonka toinen pää on harvempi ja toinen tiheämpi, on käytännöllinen.

Turkin peseminen ja kuivaaminen

Partacollieta ei tarvitse pestä kokonaan kovinkaan usein. Laimenna shampoo voimakkaasti ja pese koira osa kerrallaan, ettei shampoo joudu seisomaan jossain kohtaa liian kauan. Se kuivattaa turkkia eikä tee ihollekaan hyvää. Kun koira on pesty ja huuhdeltu, kannattaa laittaa vielä hoitoainetta. Muuten turkki voi olla varsinkin talvella todella sähköinen.Partakarvoja kannattaa pestä useammin ja poistaa niihin mahdollisesti kuivuneet ruuantähteet. Myös hännän alle on syytä katsoa säännöllisesti. Peräaukon ympärille kuivunut uloste voi takerruttaa karvat niin, ettei ulostaminen seuraavalla kerralla onnistukaan. Karvoja kannattaakin leikellä peräaukon ympäriltä.Pesun jälkeen purista liiat vedet raajoista ja hännästä pois. Anna koiran ravistella, sillä se kuivaa tehokkaasti. Kuivaa koira puristelemalla paksulla froteepyyhkeellä tai imuliinalla.Lopuksi voit vielä halutessasi kuivata koiran föönillä. Kaikki eivät käytä fööniä, mutta ennen näyttelyä se auttaa saamaan aikaan pöyheän ja suoran turkin. Pidä huoli, ettei koira pääse kylmettymään märkänä ollessaan.

Peseminen ennen näyttelyä

Useimmiten riittää kun näyttelyaamuna tai edellisenä iltana pesee vain valkoiset kohdat, partakarvat ja jalat sekä uroksilta myös virtsan sotkemat kohdat. Jos koko koira on välttämätöntä pestä näyttelyä varten, tee se noin viikkoa ennen näyttelyä. Muuten turkki vaikuttaa liian pehmeältä ja lentävältä.