|
Historia
|
|
Partacollien syntyperä ja varhaishistoria ovat hämärän peitossa, mutta arvailuja suuntaan ja toiseen on esitetty. Joidenkin lähteiden mukaan rotu olisi alun perin saapunut Skotlantiin puolalaisten kauppiaiden mukana, ja että rotu täten polveutuisi PON (Polski Owzarek Nizinny) -rodusta. Toiset lähteet väittävät että partis polveutuisi vanhaenglanninlammaskoirasta eli bobtailista. Kuitenkin Majuri James G. Logan, joka on tarkkaan tutkinut partiksen hämärää alkuhistoriaa, on sitä mieltä että partis on vain aikojen saatossa syntynyt ikään kuin itsestään. Varmaa kuitenkin on, että tällaisia pörröisiä paimenkoiria mainitaan toistuvasti eri lähteissä. Nimet ovat vaihdelleet Ylämaan colliesta partaiseen lammaskoiraan, mutta ulkonäöllisesti koirat ovat olleet samankaltaisia. Järjestelmällinen rodun jalostus alkoi Englannissa 2. Maailmansodan jälkeen 1940-luvulla kun rouva Willison (kennel Bothkennar) kiinnostui rodusta, ja alkoi työskennellä rodun tulevaisuuden turvaamiseksi. Tuolloin rotu oli jo lähes kadonnut ja niinpä rouva Willison epäröimättä käytti jalostukseen ulkomuodollisesti partiksen näköisiä paimenkoiria. Nykypartikset polveutuvat kaikki noista Bothkennar-koirista, ja niinpä kaikki koiramme ovat jonkun mutkan kautta sukua keskenään.
Suomeen rotu saapui 1950-luvun lopulla, kun rotu oli hyväksytty virallisesti Englannissa. Tästä lähti liikkeelle partiksen elämä Suomessa, ja rotu yleistyi vähitellen. Rotuaharrastava yhdistys on perustettu vuonna 1971 ja tänä päivänä rotujärjestössä on jäseniä noin 350. Partacollien rekisteröinnissä huippuvuodet sijoittuvat 1990-luvun alkuun, jolloin rekisteröitiin noin 300 koiraa vuositasolla, mutta keskimääräinen vuosi- rekisteröintimäärä on 100-200 koiraa (vuonna 99 vain 43 kpl). Suomessa partacollieta on pääsääntöisesti pidetty seurakoirana, eikä niitä juuri ole nähty alkuperäisessä tehtävässään lammaspaimenena. Nykyajan monipuoliset harrastusmahdollisuudet kuitenkin antavat partikselle tilaisuuden näyttää työkoiran ominaisuutensa. Muutaman viimeisen vuoden aikana on partiksia alettu nähdä näyttelykehien, agility- ja toko-kenttien lisäksi myös raunioradoilla sekä palveluskoirapuolella haussa, jäljellä ja viestissä. |